En mä nyt äkkiseltään osaa sanoa miksikä tuollaista löysää toppia sanotaan. Joka tapauksessa hankintalistalla on ollut tuollainen toppi, jota voi pitää esimerkiksi bandeau-topin päällä.
Tässä siis lähtötilanne. Vuosia sitten Vilasta ostettu vähälle käytölle tätä nykyä jäänyt löysä t-paita:
Leikkasin hihat aluksi lyhyeltä alueelta pois:
Käyttämällä leikattua hihan kaistaletta mallina, leikkasin saman verran toiselta puolelta:
Seuraavaksi leikkasin pääntien irti:
Tässä vaiheessa olen leikannut hihan aukkoja suuremmiksi. Aina välissä sovittelin toppia päälle. Näin voi itse päättää, kuinka isot käsien aukot haluaa, eli kuinka paljon ihoa kyljistä haluat paljastaa. Loppujen lopuksi leikkasin pääntietä takapuolelta myös syvemmäksi kuin tässä kuvassa:
Seuraava vaihe on sitoa "olkaimet" yhteen. Tähän on hyvä käyttää juuri leikattuja kangaskaistaleita, mutta miksei voisi käyttää mitä tahansa nauhaa tai narua:
Kiristä solmimasi nauha kireälle ja säädä sen paikka oikeaksi kun sovitat toppia.
Vinkki: kun leikkaat trikookangasta etkä halua päätellä leikkauskohtia, venytä trikoota oikein napakasti. Tällöin kangas ikäänkuin rullaantuu ja venyy, jolloin siitä tulee siistimmän näköinen. Lopullisen muotonsa toppi saa sen jälkeen kun olet pessyt sen pesukoneessa.
Tällainen siitä sitten tuli:
Mitäs tykkäsitte? Oliko onnistunut tuunaus?
Tosi onnistunut! Nyt mäkin haluun tollasen ja sinne alle vaikka pitsisen bandeau -topin. Tollanen olis ihan sikasiisti nyt keväällä ja kesällä :P
VastaaPoistaKhih, niinpä, kesää odotellessa :)
PoistaJa tosi helppo on tehdä, ei tarvitse edes ompelukonetta!
Oi tosta tuli ihana! Mä kyllä taidan olla vähän blondi tai jotain kun en ymmärrä miten sait sit noi olkaimet tollasiksi? Tippusin kärryiltä ton pääntien syvemmäksi leikkaamisen jälkeen :( :D?
VastaaPoistaJoo ymmärrän että noista kuvista on vähän vaikea saada selkoa..
PoistaLeikkasin pääntien ja hihat sen verran isoiksi että niiden väliin olkapäille jäi noin 5cm kangasta. Sen jälkeen venytin käsin kangasta sen verran kun nyt trikoo venyy. Kangassuikale, jolla yhdistetään olkaimet pujotetaan siis toisesta hihansuusta ja se tulee ulos toiselta puolelta hihansuusta ja kiristetään. Tällöinhän se jäis ikäänkuin siihen pääaukon kohdalle, mutta silloin se pitää vaan siirtää selkäpuolella.
Kun leikatun trikoon pesee ja vielä märkänä venyttelee, tulee noista olkaimista tuollaiset kapean näköiset :)
Toivottavasti oli edes vähän selkeämpi selitys :P
Super ihana!
VastaaPoistaKiitos :)
Poistasori anonyyminä tällee mut millä hakusanal hait ton ohjee mite toi tehää :D
VastaaPoistaJoo ei mitään :) Kaivoin sen youtube-videon minkä pohjalta oikeastaan tein, elikkäs tässä http://www.youtube.com/watch?v=sZlW6GspLls&feature=fvwrel :)
Poistanonni kiitosta ! :)
PoistaMoikka! Löysin sun blogin hakiessani t-paidan tuunausohjeita & liityin lukijaks. Ihana blogi!♥
VastaaPoistahttp://storygirlmusic.blogspot.fi/ liity lukijaks ja käy tykkäämässä facebookissa jos kiinnostaa (: